Päivän annos

Ranskassa on loma.

Koko maa maleksii hidastetusti sandaaleissaan, ja Orléansin valkoisiksi kivetyillä aukioilla parveilee lähinnä turisteja kuvaamassa katedraalia ja jonottamassa jäätelöä. Paikalliset ovat häipyneet rannikolle etelään tai pohjoiseen, ja osa kaupoista ja leipomoista on sulkenut ovensa koko elokuuksi. Aurinko on ehkä jo aavistuksen pehmeämpi, mutta pitkään jatkunut yli kolmenkymmenen asteen lämpö on saanut kaupungin keskustan hohkaamaan.

Lomakuukaudesta huolimatta minulla on valtavasti töitä. Siis todella paljon. En tarkoita nyt tilausmaalauksia tai muuta edes palkallista hommaa, vaan ihan sitä perustyötä mitä taiteilijan arki on: luomista.

Mielikuvitusta, maalaamista ja ajattelua, kokonaisuuksien suunnittelua, valintoja. Visiointia ja toteutusta. Ja runsain mitoin sotkua ja hikeä.

Kausi alkaa näyttelyllä kotipaikkakunnan uudessa galleriassa vilkkaalla kävelykatualueella syyskuun alussa, ja jatkuu lähes jouluun saakka yhteensä kuuden eri näyttelyn ja taidetapahtuman merkeissä. Juuri nyt, elokuun alkumetreillä se tuntuu ihan valtavalta, stressi alkaa hiipiä lähemmäksi levottomina unina, vaikkei (vielä) tunnu muuten. Muistan kun kevättalvella tuskittelin kollegalle, että tarvitsen jonkun Kunnollisen Projektin, jonkun fokuksen mihin keskittyä. No nyt on, ihan riittävästi, kiitos.

Syyskuulle olen maalaamassa esittäviä teoksia.

Muutama vuosi on mennyt lähes täysin abstraktin parissa värejä tutkien, mutta silloin tällöin esittävät hahmot ja muodot palaavat. Värien keskellä alkaa näkyä vaikkspa naamoja. Maljoja. Veneitä. Kasveja. Mielikuvituksellisia eläimiä tai arvoituksellisia maisemia.

Tästä uudesta pienehköstä kokoelmasta on muodostumassa mieshahmojen paraati, maskuliiniset pään ja hartioiden muodot ottivat nyt vallan työhuoneella. Sanoisin kuitenkin, että pysyn uskollisena tavalleni työskennellä värien kanssa, saatan hioa jotain sävyä loputtomiin, muuttaa sitä aavistuksen viilempään tai vaaleampaan, lämpimämpään ja syvempään. Ja sitten taas uusiksi riippuen päivän valosta, kunnes kontrastit ovat kohdallaan. Melkoista nysväämistä. Se piirrosvaihe, kun esittävä hahmo tai muoto syntyy kankaalle on hyvin nopea; yleensä hahmottelen sen hiilellä ja fixaan sen heti sellaisenaan. Tykkään myös piirtää silmät kiinni, mutta siitä joskus toisella kertaa enemmän.

Nämä uudet pojat ja mieshahmot ovat herkänpuoleisia, tunteikkaita hahmoja, rakastuneita. Poikia ja miehiä, jotka muistelevat ja kaipaavat, jotka ovat lähellä, ehkä kylvävät tuhoamisen sijaan, ylläpitävät muistoja, tunnetta, elämää. Tässä maailmantilanteessa ei olisi pahitteeksi jos meillä olisi enemmän tällaisia miehiä. Siksi kokoelman nimeksi tulee Les Amoureux, Rakastuneet.

Tämä ensimmäinen mies, Pianisti, (Amoureux I) on jo julkaistu paitsi gallerian tiedotteessa myös paikallislehdessä. * 120 × 120 cm , akryyli- ja spraymaali kankaalle.